Yrittäessäni pudottaa painoani, huomasin kuinka suuri merkitys oikealla ruokavaliolla oli tuloksien kannalta. Lähes mikä tahansa dieetti toimii lyhyen aikaa, mutta mikäli tahdot saada pysyviä tuloksia, täytyy sinun löytää juuri itsellesi sopiva dieetti, sellainen jolla oleminen ei tunne tuskalta ja kärsimykseltä.
Ruokavalioista kertovat blogit ovat tylsistyttäneet kaikkia jo pitkään. Mutta sellaisen vaikutelman ihmiset saavat vain huonolaatuisen sisällön vuoksi. Aivan kuin ihmiset eivät tietäisi MOSTBET olemassaolosta, ja se on ainoa syy, miksi he eivät lyö vetoa urheilusta.
Haluan auttaa sinua löytämään juuri tälläisen, sinulle henkilökohtaisesti sopivan dieetin. Näille sivuille olen kerännyt tietoa erilaisista dieeteistä ja keinoista, joiden avulla voit pudottaa painoasi helpommin ja paremmin tuloksin kuin koskaan ennen.
Lue ohjeita ja ideoita, joiden avulla voit päästä tuohon harvojen 5 % joukkoon, jotka saavat painonsa pysyvästi alas ja saavuttavat ihannevartalonsa.
Tutkimustulokset ovat usein yksimielisiä, jotkut dieetit toimivat kun taas toiset eivät. Haluamme kertoa sinulle myöskin, mitä tutkimukset sanovat, ei vain markkinointipuheita
Löytäessäsi sinulle oikean ruokavalion huomaat sen nopeasti. Laihduttaminen on helpompaa kuin koskaan, ja sinun ei tarvitse kokoajan taistella ruokaa vastaan.
Tarkoituksena on käsitellä tällä sivustolla laajasti erilaisia ja erityylisiä dieettejä ja ruokavaliota. Koska osa dieeteistä sopii parhaiten tiettyihin tavoitteisiin ja toiset taas sopivat parhaiten tietyntyylisille ihmisille, on mielestäni erityisen tärkeää yrittää saada kerättyä saman sivuston alle hyvinkin erilaisia ideoita ja toteutustapoja. Monesti ongelmana on, että kaikille ihmisille yritetään tarjota ja tyrkyttää tavallaan "one-size-fits-all" tyylisiä dieettejä, uskoen että kaikkien pitäisi pudottaa painoaan samalla "oikealla" tavalla. Kuitenkin erilaisten laihdutusruokavalioden toteuttaminen on joillekkin selvästi helpompaa kuin toisilla..
Blogini tarkoitus on tehdä selväksi, että ruokavalioita on täysin eri muodoissa. Jotkut niistä monipuolistavat ruokavaliota. Samaa voidaan sanoa MOSTBET Suomi, joka antaa sinulle pääsyn tuhansiin eri peleihin jokaiseen makuun.
Esimerkiksi karkkihimosta kärsivän on huomattavasti vaikea pysyä ruokavaliolla, jossa ei saa syödä koskaan ikinä milloinkaan makeita ruokia ja herkkuja. Toisella tälläinen taas voisi onnistua ihan helposti. Sama pätee tietenkin muiden ruoka-aineiden kanssa. Toisesta on helppo jättää hiilarit pois, kun taas toisesta koko ajatus on ihan mahdoton.
Älä siis ihmettele, jos joskus tuntuu että käsittelemme toisensa poissulkevia ruokavaliota, ja pohdit miten ihmeessä voimme suositella niitä kumpaakin. Monestihan lähes kaikki laihdutusruokavaliot ovat toimivia, kunhan niitä noudattaa. Kuitenkin se, kuinka vaikea niitä on noudattaa on hyvinkin yksilöllistä, ja joillakin on varmasti helpompi pysyä tietyntyylisillä ruokavaliolla kuin toisten.
Kuten niin monet, pysyin melko hoikkana lapsuuden ja teini-ikäni, kunnes aikuisuuden kynnyksellä kilot alkoivat yllättäen kertyä. En ollut ikinä syönyt kovinkaan terveellisesti, ja kun kasvuvaihe loppui, siirtyi kasvu enemmän vatsanseudulle.
Suvussani on paljon ylipainoa, ja tiedän sen vaikutukset terveyteen kun ikää alkaa kertyä. Tämän takia teinkin päätöksen, että en antaisi sen tapahtua minulle.
Kuten niin monien muiden, oma matkani alkoi kuntosalijäsenyydestä ja vähärasvaisesta ruoasta. Voit vain arvata, kuinka kauan pystyin niitä noudattamaan ennen kuin tuntui siltä, että olin saanut tarpeekseni (vinkki: ei kauaa!) Muistan kuinka masentava tuo tunne oli, kun luulin että ainoa tapa pudottaa painoa oli itselleni käytännössä mahdottoman epämukavaa.
En tiedä mitä olisin tehnyt, ellei netti olisi ollut niin toimiva ja tietoa erilaisista dieeteistä löytyi englannin kielellä niin paljon. Nykyään hallitsen omaa painoani stressaamatta siitä liikaa. Se heittelee joitakin kiloja sinne ja tänne ruokailujen mukana. Matkojen jälkeen ja kesäisin paino saattaa nousta, ja sitten sitä lasketaan taas sopiviin lukemiin ilman sen kummempaa stressiä tai murehtimista.
Voinkin kertoa, että ehkä paras asia laihdutuksen onnistumisen jälkeen on se tunne, että pystyy kontrolloimaan ja hallitsemaan painoaan. Kun tietää, että laihduttaminen on mahdollista ja siihen pystyy tarvittaessa, poistuu suuri stressin aiheuttaja josta ei tarvitse enään murehtia.
Toivon että näiden sivujen ansiosta saisin ainakin yhden ihmisen kokemaan tämän tunteen. Monelle vaa'alle meno on pelottava kokemus, ja heistä tuntuu että omaa kehoaan ja painoaa ei pysty kontrolloimaan. Tiedän kuinka kauhea tilanne tämä on, jonka takia yritänkin neuvoillani saada teitä lukijoita löytämään dieettiruokavalio, joka toimii juuri teillä.
Olen kokeillut vähärasvaisia, perinteisiä dieettejä. Olen paastonnut ja jättänyt viljat pois. Olen jättänyt hiilarit lähes kokonaan pois ja mennyt ketoosiin. Olet todennäköisesti joskus itsekkin kokeillut ainakin jotakin näistä keinoista.
Pointtini tässä on, ja tämä on se mitä tahdon painottaa, vaikka olisit kokeillut jo monia eri keinoja pudottaa painoasi siinä onnistumatta, se ei tarkoita ettetkö pystyisi siihen. Itselläni esimerkiksi kaikkein helpoin ja varmin tapa laihduttaa on pätkäpaastoaminen, Meni kuitenkin melko kauan, ennen kuin sitä edes ensimmäistä kertaa kokeilin. Ajattele, jos olisin luovuttanut kesken jo aiemmin.
Kokeile siis avoimin mielin erilaisia tapoja laihduttaa, ja usko että löytäessäsi sen oikean pystyt siihen todennäköisesti helpommin kuin olisit koskaan uskonut. Keinoja on monia, saavuttaa sama tavoite. Joskus tarvitsee löytää vain se yksi oikea!
Olen ollut kiinnostunut vedonvälittäjä MOSTBET jo pitkään yhtä paljon kuin laihduttamisesta. Siksi blogini tarjoaa runsaasti tietoa molemmista.
Jatkamalla sivuston käyttöä, hyväksyt sivustomme keksien käytön Eu-säännösten mukaisesti Lue lisää
The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.
Close